Paluu koulunpenkille

Ja niin tapahtui.. hetkonen.. kahdennentoista kerran paluu kouluun yli-lyhyeltä pitkältä kesälomalta uutta intoa ja energiaa puhkuen. Perkule, kaksitoista vuottako tätä on käyty. Aika huikeaa. Ja kyllä, siltikin vielä ja ihan oikeasti heti kesälomankin jälkeen, energiaa ja intoa täynnä.

Tiedän, minun kuuluisi valittaa sen alkamisesta. Noh, nurisinhan minä toki, miksei voisi olla mukavat kolme kuukautta sitä ihanaa lomaa. Luontokin vaan nauraa ja pilkkaa, ja piiskoo meitä inhottavilla sateillaan koulumatkallamme jo useatta päivää peräkkäin. Mutta kuinkakohan moni on salaa hieman iloinen tai vähintääkin tyytyväinen koulun alkamisesta?

Maanantaina olin, että ei jumalauta mihinkään kouluun huomenna. Tiistaina kotiin tullessa olin todella hyvällä tuulella pitkään aikaan. Ei se ollutkaan niin paha asia, arkeen palaaminen. Se olikin itse asiassa jotenkin huojentavaa ja piristävää. Heti aamulla kymmenellä sain ihanan muistutuksen, mikä erityisesti tekee koulusta kivan: kaverit. Paljon ihania kavereita, isot riemuisat halaustuokiot heti aamulla. Enkä usko olleeni ainoa, ainakin lukiossa tuntuu kaikilla olevan kavereita. Jos ei ole yhtäkään lukioon mentäessä, niin voi kyllä olla varma, että lukiosta tullessa on vähintääkin pari.

Joojoo, kavereita voi nähdä lomallakin. Mutta lomalla kaikki on kokoajan jossain huitsin nevadassa ja vielä, kun kukaan ei asu kenenkään naapurissa, niin eipä siinä viikoittain tule kaikkia nähtyä. Koulussa kavereita näkee joka päivä, monta kaveria. Parhaita ystäviä, hyviä ystäviä, kavereita.. Jokainen piristää päivää osaltaan ja sitä tuntee oikeasti kuuluvansa joukkoon. Sehän on erityisen tärkeää ihmisen mielenterveydelle ja onnellisuudelle, kuten on viime aikoina usein esille tullut mediassa.

Kun olin yläasteella, niin minulla oli yksi kaveri siellä (+ala-asteen kaverit, mutta eri koulussa), mutta nyt lukiossa on niin hauskaa huomata toisinaan ruokalassa, miten meiän kaveriporukkaa on jakautunut usemmalle pitkälle pöydälle. Hyviä kavereita on paljon. Se jos mikä tekee koulunkäynnistä niin paljon hauskempaa ja mieluisampaa.

Minä & laadukas kouluruoka, kuva tartti espanjan esitelmään :D

Vaan eihän tämä nyt ole ainoa syy. Surullisesti on tilanteita, etenkin yläasteella, että ei ole yhtäkään kaveria. Se latistaa mieltä paljonkin, aivan varmasti. Onneksi voin lohduttaa, että ainakin lukio on mahtava paikka saada kavereita. Ja muutenkin loistopaikka kasvaa ihan eri ihmiseksi, siis myönteiseen suuntaan. Ujoista tulee reippaita ja sitä rataa.

Koulunkäynnissä loman jälkeen on mukavaa palata tiettyyn rytmiin. Ainakin minä koen jotenkin stressaavaksi lomanviettoni, kun on päiviä, jolloin ei välttämättä tule tehtyä muuta kuin nukuttua ja muutenkin jotenkin epämääräisiä päiviä. Säännöllisyys ja selkeä ohjelma ja päämäärä on helpompaa ja rauhoittavampaa..

Motivaatio vaikuttaa toosi paljon asenteesta koulunkäyntiin. Minulla se auttaa paljon asiaan, että oikeesti tykkään opiskelusta ja uuden oppimisesta, mikä taitaa näkyä kursseissani, joita näyttää kertyvän ainakin 85. Kunnianhimostakin olisi tietty apua, jos sitä on opiskelussa. Haluan myös olla hyvä, haluan pärjätä ja menestyä. Siitä tulee hyvä mieli, kun olen onnistunut edes jossain. Noh, jos ei näitä ole, niin entäs sitten päämäärä? Se on hyvä motivaatio, jos oikeasti haluaa jotain. Yläaste oli vähän kökköö, siellä ei opiskeluillaan tähdänny mihinkään, paitsi lukioon opiskelemaan samat asiat syventävämmin. Mutta lukio on sentääs ratkaiseva paikka ja monet sen hoksaavatkin siellä. Lukiossa kurssivalinnat ja sitä myöten niiden aineiden yo-tulokset vaikuttavat suurestikin, että mitä alaa menee opiskelemaan. Tämä on se juttu, mihin tähdätään, kuin intohimoon. On siis päämäärä. Jotain, mitä varten oikeasti opiskella ja menestyä.

Siis tiivistettynä tämä pitkä stoori: ihmissuhteet, yhteisöllisyys, positiivinen ilmapiiri, samanhenkisyys, itsensä haastaminen ja kehittyminen, kiinnostavaa uuden oppimista ja paljolti hyödyllistä sellaista, säännöllisyys (hauskojen teemapäivien ohella), opiskelu loppuelämää varten mahdollisesti jopa unelma-ammattiin ja  yleisesti tekeminen ja toimeliaisuus ovat pitkälti ne, mistä uskon mukavan koulunkäynnin koostuvan.

En tietenkään odota ja eihän niin olekaan, että kaikilla nämä kaikki toteutuvat. Erilaisiahan olemme erilaisilla arvoillamme. Laaja aihe, johon vastauksia löytyy runsaasti erilaisia ja siksi tämä onkin vain minun (ja siis vielä korostaen, lukiolaisen) näkökulmasta ja kokemuksesta.

Lukio on elämän siihen asti parasta aikaa , niin olen usein lukenut ja kuullut ja olen samaa mieltä.

Minun kohdallani vielä lisäenergiaa pukkaa se tosiasia, että lukiotakaan ei ole enää paljoa jäljellä. Tänään ruokailussa olikin hehkutusta, miten on enää supernopeat kolme jaksoa koulua. Höh, en minä siihen kastiin ihan kuulu, kun opiskelut venyy syksylle, mutta SILTI. Ei ole enää paljoa, jatko-opiskelupaikat on kohta jo käsillä. Kohta pääsee avaamaan aivan uuden sivun elämästä. Ei sitä malttaisi odottaa. Mutta eletään tässä hetkessä ja siihen asti puserretaan täysillä, että tosiaan mieluisille jatko-opinnoille päästään. Niin lähellä. Viimeiset loppurutistukset. Energiaa ja intoa täynnä tallataan etepäin, kyllä sinne päästään!


...Ja tässä vielä ensimmäisen jakson lukkari.. Kerranki suht chilli, vaikka sietääkin olla yo-kirjoitusten aikaan. Kiirettä kyllä tulee siltikin pitää niin perkeleesti ja hyvästä fiiliksestä huolimatta väähn pelottaa seuraavat viikot..