Tulevaisuuteeni pian astun

Synttäripäivänäni alkoi yhteishaku. Jatkuvasti kuulee ihmisten panikoivan, että mihin nyt lopullisesti hakea.Pitäisikö sittenkin vaihtaa alaa? Mennäkö Helsinkiin vai Turkuun vai jonnekin ihan muualle? Mihin katosi lukion kolme vuotta niin nopeaan, nytkö jo päätös pitää tehdä?!

Kinkkisiä kysymyksiä, mutta niin tärkeitä tässä kohtaa elämää suurilla vaikutuksilla myöhemmälle elämälle. Itse en onneksi kuitenkaan vielä kuulu tähän porukkaan, kun valmistun vasta syksyllä. Ja siitäkin minulla on vielä puoli vuotta aikaa täyttä vapautta pohtia, mitä teen. Vaikka itseasiassa kohdallani ei ole niin paljon mietittävää.. ehkä.

Olen minäkin viime aikoina havahtunut syvemmin pohtimaan ja punnitsemaan vaihtoehtoja lukion jälkeen. Yksi asia on varmaa: eläinlääkikseen. Se on aina ollut se vankka tavoite, pikkutytön haaveiluista lähtien ja uskon sen pysyvän ensi vuoden lopulliseen pätökseen asti. Olenhan itseäni tsempannutkin läpi lukion tuskaisilla matikan, kemian ja fysiikan tunneilla mielessäni eläinlääkiksen pääsykokeet häilyen. Toisaalta on myös ollut fiiliksenä, että mitä muutakaan? En minä muutakaan halua opiskella tai en katso ollenkaan sopivaksi kohdalleni. Toki on bio- ja kemianaloja, mutta ei mikään niistä kuulosta tarpeeksi kiinnostavalta. Elänlääketiede on ainakin vielä se mun juttu, muita vaihtoehtoja ei olekaan.

Yläasteen leikkelyitä sian sisäelimillä (sydämen sörkkimistä kuvassa) ja lehmän luulla! ;D 

Noh, mitkäs ovat sitten vaihtoehtoja tämän opiskelulle? Heikot Suomessa, kun vain 68 (12,2%) hakijaa otetaan sisään ainoassa opiskelupaikassa Helsingin Viikissä. Kilpailu on kovaa, kaikilla kokeeseen osallistuneilla on selkeä unelma ja tavoite ja kaikki pyrkivät siihen maksimaalisen hyvällä fysiikan, kemian ja biologian osaamisella. Olen pelolla kuunnellut lääkisinfoja pääsykokeista ja kauhulla lukenut eläinlääkisopikelijoitten blogeja siitä urakasta, mikä minua tänä ja ensi vuonna odottaisi.

Pääsykoe 5 tuntia. Koepaperinippu on 34 sivun nivaska, josta 7 sivua on aineistoa, jotain lääketieteellistä tekstiä. 13 sivua optiselle lomakkeelle vastattavia väitekysymyksiä. 9 sivua laskuja ja tehtäviä. Jotka on _vaikeita_. Voi hemmetti, alkaa yo-kokeitten 8-10 tehtävää tuntua suhteellisen keveältä tavaralta ja niitä mulla on aikaa väkertää 8 tuntia. Enkä osaa niitäkään. Olen muita huomattavasti hitaampi tekemään kokeita, huomasin sen taas fysiikan prelissä. Miten tulen ikinä selviytymään 5 tunnissa noista hirmutehtävistä?

Harvat pääsevät ensimmäisellä kerralla suoraan lukiosta sisään. Useimmilla on siis ollut vuosi treenausaikaa pääsykokeisiin. Ja mitä blogeista olen lukenut, niin se vuosi/puoli vuotta/milloin silloin nyt aloittaakaan itse on todellakin käytetty tehokkaasti. Opiskeltu on 6-8 tuntia joka ikisenä päivänä tänä aikana. Ei vapaapäiviä, kuin ehkä viikko ennen koetta. Kahlattu on lukuisat fysiikan, kemian ja biologian kirjat, kirjoitettu muistiinpanoja ja esseitä yli sata sivua ja laskettu _kaikki_ ikävimmätkin laskut. Mahdollisesti käyty yli tonnin valmennuskursseilla. Välillä on murruttu ja masennuttu, sitten taas koottu itsensä jatkamaan. Sitten on se kaikki tieto ja osaaminen puserrettu viidessä tunnissa paperille. Sitten on taas masennuttu ja turhauduttu, kun tuntuikin, ettei koe mennyt hyvin.

Tännekö?

Ihan sairasta menoa. Tulenko minä ikinä selviytymään siitä?

JA SIKSI koska oikeesti minua on alkanut epäilyttämään onnistumiseni, olen alkanut kääntää katseeni Suomen rajojen ulkopuolelle. Ruotsiinhan ei ole ede pääsykoetta, vaan sinne haettiin lukio- ja yotodistuksella, mutta niitten arvosanat piti olla niin ufoa luokkaa, että hautasin Ruotsi-suunnitelmat samantien. Lähellä Suomea toiseksi kiintoisaksi vaihtoehdoksi jäisi Viro ja tarkemmin Tarton yliopisto. Ensimmäisen kerran kuulin Tartosta biologian maikaltani aivan lukion alussa. Sinne kun pääsee paljon helpommin ja on paljon suomalaisiakin opiskelijoita.

Silloin olin mielessäni itselleni ettei ikinä. Enhän minä Virossa pärjäisi opiskella. Olen surkea kielissä jne Suomi ehdottomasti tietysti. Mutta nyt kolme vuotta myöhemmin olenkin muuttunut.. itsevarmuutta on paljon enemmän kuin silloin. Kypsyyttä ja ymmärrystä. Sekä luottavaisuutta ja uskoa, että kyllä sitä ihminen aina selviää mistä vain, kunhan vain uskaltaa yrittää.  Nyt olen Virossa opiskelevien suomalaisten blogeja lueskellut ja alkanut miettimääm, että miksikäs ei? Onhan minua aina kiinnostanut ulkomailla väliaikainen asuminen ja työskentely ja sen semmoinen, vaikka en aina rohkeimmasta päästä olekaan, niin että tämmöinen kuulostaa jo tosi extremeltä. Kieliä haluun oppia ja uudenlaisiin kulttuureihin oikeasti tutustua. Vieläkin harmittaa, etten mennyt lukion aikana vaihtoon.

Eihän tämä nyt sama asia tietenkään ole, että kuudeksi vuodeksi muuttaisi Viroon opiskelemaan. Siinä vasta olisi kokemusta kerrakseen. Mutta taas, miksikäs ei. Ei sekään loputon aika ole.

...Vaiko tänne?

Mutta ettei tämäkään kuulostaisi liian hyvältä, niin pientä epäilyä iski siinä kohdin, kun luin lukuvuosimaksuista. Vuonna 2014 se on 7600€, on mahdollista nousta 10% vuosittain. Kela korvaa siitä kai puolet, mutta silti. Ihan järjettömän kuuloinen hinta, kun vertaa, mitä koto Suomessa "maksaisi".  Vaikka siellä duunissa kävisi, niin mistä ne siltikään repäsee niitä rahoja kaikkien muitten asumiskulujen ja muitten lisäksi? Pitää selvittää ja kysellä näiltä opiskelijoilta, että mikä tilanne nyt ja miten he itse selviytyvät näistä. Ei sekään ilmeisesti sitten ole mahdottomuus.

Olen varmaan ainut nuori Suomessa, joka ei ole ollut Virossa kertaakaan. Sekin vielä, aijaijai mikä sivistysaukko :D Mutta olen jo suunnitellut, että jos vaikka äitin kanssa lähtis kesällä Tallinnaan ja Tartoon tutustuun, kattoo millaiset paikat on jne. niin vois sit auttaa miettimään vuoden mittaan, että mitä tekee. Tosin onneksi Viroon voi hakea vasta sen jälkeen, kun on saanut Helsingistä jo tulokset, että periaatteessa voin molempiin hakea. Helsinkiin hakiessani ensivuoteni vain saattaa sitten tuhlautua turhaan pääsykokeisiin lukemiseen, joten kesällä varmaan aika varma päätös jo tulisi tehdä.

Apua, nyt minäkin voin kysyä, että mitä teen!

Ps. puoltoista viikkoa ja sitten yo-rumba on ohitse! Oon siitä niin fiiliksissäni. Eii jaksa odottaa ja lukeee ja odottaa ja päntätä ja tuskailla enää salissa kahdeksantuntisia vuoroja.

// Tää oli ehkä vähän hassu postaus, ei varsinaisesti ollut mitään päämäärää. Halusin vaan itselleni koota ajatuksia, mihin suunnata lukion jälkeen ja millaiset valmistautumiset odottaisi, jotenkaan en vain millään malttaisi odottaa sitä aikaa :)